perjantai 1. huhtikuuta 2016

Hääviikko

Hääviikkolle mahtui vielä paljon tehtävää, vaikka olin yrittänyt mahdollisimman paljon tehdä asioita ajoissa. Onneksi kuitenkaan mitään suurempaa hätää ei ollut ja viikko oli ihana mukava ja kaikki suunitellut asiat saatiin hoidettua.


Ma 22.2. Tehtiin askartelut loppuun. mm. paikkakortit ja buffetpöydänkoristeet. Myös hääbiggon ja "terveiset hääparille" lappusten viimeistely jäi viimeiselle viikolle. Molemmat oltiin töissä nomaalisti.


Buffet pöytään tehtiin 3 tällaista asetelmaa. Oksien ympärille tuli vielä sellofaania,niin että ne ei näkynyt maljakon läpi noin selkeästi. Oksat oli maalattu hopeaksi ja koristelu glitterillä. 

Ti 23.2. Koristeiden läpikäyminen. Alkoholittomien juomien hankinta ja vessakorien sisällön hankinta. Molemmat oltiin töissä normaalisti.

Ke 24.2. Keskiviikko oli vähän sellainen välipäivä. Ainut hoidettava aisia oli maljakkopullojen vieminen kukkakauppaan. Molemman olimme normaalisti töissä.

To 25.2. Minulla oli vapaapäivä töistä ja olin varannut aamulle suihkurusketuksen, jota ennen kävin verikokeissa. Kolmen aikaan oli kynsien laitto. Sulhasen ja bestmanien pukujen nouto frakkipalvelu Namista, Sekä niiden sovitus. Illala oli hoidettava pakkaus perjantaita varten. Eli kaikkien koristeiden ja juhlapaikalle vietävien tavaroiden pakkaus.

Onneksi sovitettiin vielä sulhasen puku, sillä mukaan oltiin annettu väärän mallinen paita, joka oli aivain liian leveä. Soitimme Frakkipalveluun ja sovimme, että perjantaina mennään vielä hakemaan uusi oikean mallinen paita.


Tässä kuvassa hääkynnet. Tekijä oli Kauneuskulma lumpeen Annukka. :)

Pe 26.2 Meillä oli molemmilla vapaa päivä. Klo 9.00 lähdettiin hakemaan pakettiautoa lainaan ystävältä järvenpäästä. Pakettiautoon lastattiin kaikki juomat ja koristeet joilla ei ole riskiä hajota helposti. farmariin laitoimme helposti särkyvät maljakot. Ja Pöytiin tulevat kukat haimme myös farkun kyytiin. Anoppini oli mukana auttamassa autojen lastauksessa. 

Kymmenen jälkeen ehdimme juhlapaikalle. Pitopalvelunväki otti vastaan meidän tavarat ja ne säilöttiin johonkin kokoushuoneeseen. Juomat laitettiin heti kylmään. Annoin vielä muutamia ohjeita koristelua varten. Koristelun suoritti pitopalvelun väki vasta lauantaina.

Sitten suuntasimme Frakkipalveluun vaihtamaan sulhasenpaitaa oikean malliseen, jonka jälkeen menimme anopin siskon luokse kahville, ja veimme samalla hääautoon tulevan kyltin. Hääautomme oli sulhasen tädin valkoinen Mersu ja tädin mies toimi kuskina.

Palautimme pakettiauton järvenpäähän. Kotona oltiin joskus kolmen aikoihin ja aloinkin heti pakkaamaan hääpäivän tavaroita, sillä seuraavaksi suuntasin kaasojen kanssa helsinkiin.  Jäin toisen kaason kanssa hotelliin pe-la yöksi.  Holliksi valikoitui Hotel Fabian. Fabianissa vietimme myös hääyön.

Pe iltana kävimme kaasojen kanssa syömässä ja vietimme mukavan illan. Sulhanen oli kotona muutaman ystävänsä kanssa.